Elämme mediamurroksen aikaa – Teemu ”Pastori” Potapoff

Elämme mediamurroksen aikaa, jota voisi verrata kahteen ajanjaksoon historiassa. 1980-luvun loppuun, jolloin paikallisradioita alkoi putkahdella pintaan kuin sieniä sateella, ja 1990-luvun loppuun, jolloin uusmediana tuolloin tunnettu internet mullisti tiedonvälityksen ja pelmuutti mediakenttää. Nyt käynnissä oleva mediamurros johtuu monesta tekijästä, mutta yhtenä avaintekijänä muutoksessa ovat toimineet podcastit.

Tai jos nyt rehellisiä olemme, olemme jo uusimman mediamurroksen saturaatiopisteen jälkeisessä ajassa, post-podcastissa. Podcastit eivät sisällöllisesti tarjoa mitään uutta radion (hyvin harvoihin elossa oleviin) puheohjelmiin verrattuna, mutta halpa tekniikka ja lukuisat erilaiset levityskanavat mahdollistavat sen, että jokaisella ja heidän äideillään on oma podcastinsa, koska miksi ei?

Vielä muutama vuosi sitten podcastit olivat Suomessa tuntematon erämaa, johon vain muutamat uskaltautuivat suunnata matkansa. Alalla kukaan ei oikein vielä tiennyt, miten suhtautua podcasteihin ja niiden tekemiseen. Ovatko ne vakavasti otettavaa audiobisnestä? Menevätkö ne enemmänkin harrastuksesta kuin työstä? Voiko podcastaamisella saada juustoa leivän päälle? Ihmisen muisti on lyhyt, sillä ei ole kovinkaan monta vuotta siitä, kun suoratoistopalveluja pidettiin floppina, kunnes ne osoittautuivat lineaarisen television koviksi vastustajiksi ja nyt sitten ihmetellään, miten tässä kävi näin. Vielä ennen covid 19 -pandemiaa podcastaamista pidettiin Suomessa puuhasteluna, kunnes…

Podcastien kohdalla käänteentekevä hetki oli eittämättä juuri pandemia-aika, joka muutti pelikenttää podcastien eduksi. Kotona etätöissä olevat ihmiset alkoivat kuunnella. Niin äänikirjoja kuin podcastejakin. Kuunnella puhetta. Kun teknisesti podcastit olivat kaikkien ulottuvilla, niitä myös alettiin myös tehdä. Podcasteista tuli trendi, ja pian kaikilla olikin oma ”podinsa”. Ja hyvä niin. Mahtavaa, että teknologia antoi kaikille mahdollisuuden toteuttaa itseään, eikä yksikään taho päässyt sanelemaan, kuka saa tehdä kenelle ja mitä. Markkinavoimat määrittelivät sen, mikä podcast jatkoi elämistään ja mikä ei. Jos sinulla oli sanottavaa, ihmiset kuuntelivat. Jos taas kerrottu viesti ei resonoinut yleisöön, viritys katosi hiljalleen pois. Survival of the fittest. Samalla tietynlainen DIY-henki palasi audiotekemiseen – hetkeksi.

Hiljalleen suuret kotimaiset mediatalot ja Suomeen aggressiivisesti rantautuneet ulkomaiset podcast-talot ottivat kiinni uudesta mahdollisuudesta tehdä bisnestä, ja DIY-henki on kaunis muisto vain. Aivan kuten kävi tubettamisellekin: Siinä vaiheessa, kun ylimmän kerroksen pukutyypit pitivät sitä coolina ja halusivat tubettajia lineaariseen televisioon, oli selvää, että tubettamisen aika on auttamattomasti ohi. Näin on käymässä podcasteillekin, eikä väistämätöntä voi enää muuttaa.

Mediatalot ja Suomeen viimeisen vuoden aikana rantautuneet ulkomaiset podcast-talot kilpailevat kynsin ja hampain suosituista podcasteista, ja rahoistaan yleensä hyvin tarkat (lue: huonosti maksavat) mediakorporaatiot ovat pakotettuja maksamaan tekijöille korvausta heidän tekemästään työstä. Se on erittäin hyvä asia, että kilpajuoksu tuottaa duunareille palkkaa tehdystä työstä, mikä ei tunnu olevan aivan selvää media-alalla. Tuntuu, että palkka maksetaan mieluummin näkyvyysseteleinä kuin euroina. Toki voit itse kaupallistaa tekemisesi, mutta kuinka monesta juontajasta löytyy myös sisäinen myyntimies Mynttinen, joka osaa myydä itseään ja tekelettään. Uskallan väittää, ettei kovinkaan monesta.

Joe Roganin Spotify-diili oli ainutlaatuinen, ja ainoastaan asiaan vihkiytymättömien mielestä maksettu korvaus oli posketon. Jokainen pennonen on ehdottomasti ansaittu ja perusteltu, mutta vääristikö se podcast-peliä? Loiko se ihmisille, niin kuuntelijoille kuin tekijöille, epärealistisia kuvitelmia sen suhteen, mitä podcastaamisella voi tienata? Ehkäpä, mutta jonkun pitää vetää rajat, jotka joku joskus tulevaisuudessa ylittää. Osoittaa, että tällainenkin on mahdollista.

Kun radiokanavilla puheohjelmat loistavat poissaolollaan ja juontajat pyristelevät tuntikellojen sekä ”hyvin testaavien” kappaleiden ristitulessa, podcastit antavat tekijöille mahdollisuuden puhua ja kuuntelijoille kuunnella puhetta. Vain mielikuvitus on rajana, millainen konsepti taipuu podcastiksi. Entä sitten se fyrkkapuoli? Kuka sitten tekee podcastaamisella tienestinsä? Helppoa: he, jotka joko osaavat vaatia tai myydä itseään. Toki näyttöjä, lukemia pitää olla tueksi, mutta kuten kaikessa muussakin tekemisessä, mikään hyvä ja kestävä ei synny hetkessä.

Ei muuta kuin podaamaan!

Teemu ”Pastori” Potapoff on suomalainen toimittaja, kirjailija ja podcastaaja.